"Loppuuko tämä tuska koskaan?", murehtiva kysymys iski Nean ajatuksiin. Hän jäi tuijottamaan hetkeksi maahan uupuunena, mutta nosti pian katseensa ylös pelästyen huutavaa sireeniä. Ambulanssi lähestyi häntä, pysähtyen ensiavun ovien eteen. Nea tuijotti jähmettyneenä tien toisella puolella olevaa neonkeltaista autoa. Pian hän palasi ajatuksistaan, silitti kumpuavaa vatsaansa ja jatkoi matkaansa. "Mun on pakko pysyä vahvana."
Televisio pauhaa yön pimeydessä ja valaisee sohvalla nukkuvan vaaleahiuksisen naisen kasvoja. Yhtäkkiä hän säpsähtää ja nousee istumaan kuin salaman iskusta. Voimakas isku vatsaan herätti hänet. Isku vatsan sisältä. Nainen siirsi kätensä nopeasti vatsansa päälle. Kaukaakin olisi voinut nähdä, että televisio ei enää valaissut huonetta, vaan hänen onnelliset kasvot. Hän muisti, että pian hän ei enää olisikaan yksin. Hänen tuskansa helpottuisi, maailman ihanimmalla tavalla. "Mä odotan sua täällä, pikkunen.", hän kuiskasi hiljaa vatsalleen ja piti kättään vatsan päällä kuin koskettaakseen sen sisällä asuvaa tulokasta.
"...Niin, mutta me ei todella olla nähty hautajaisten jälkeen. Mitä sanot jos tulisin huomenna käymään?"
"Vaikka niin, mutta tule sitten heti aamulla."
"Selvä, hyvä, nähdään aamulla."
"Joo, moi."
Nea sulki puhelimen heti kun sai sanottua viimeisen sanansa. Hän pysyi tiukkana siihen asti, mutta heti laskettuaan puhelimen kyynelet tulvivat hänen silmistään. Tuska huusi hänen kasvoiltaan. Hän valahti alas lattialle ja käpertyi sikiöasentoon turvaan itkemään.
Tunnin heikon hetken jälkeen hän keräsi voimansa ja nousi ylös. Hän hoiperteli eteenpäin yrittäen suunnistaa turvonneiden silmäluomien välistä. Hän kuitenkin tiesi tarkalleen minne mennä. Olohuoneeseen, päätyseinän luo. Seinän, joka oli tumma, lähes musta. Seinä oli vallattu kymmennillä valokuvilla. Keskipisteenä oli suuri mustavalkoinen hääkuva, jonka alanurkassa oli teksti: Nea & Sami, 7.7.2007. Nea käytti tunteja istuen sen seinänä edessä, tuijottaen yhteisiä valokuvia, hokien kysymystä miksi ja muistellen yhteisiä rakkaita muistoja. Yksi muisto tuli kuitenkin parhaiten aina esiin. Muisto, kuinka he yhdessä kokosivat sen seinän täyteen rakkautta. Suuri valokuvaseinä oli aina ollut Nean haave ja uuden kodin löytyessä, löytyi myös täydellinen seinä sille. "Miten olis jotain kivoja taideteoksia eikä samoja pärstöjä mitä näkee muutenkin aina?", Sami aina pilkkasi. Hän on onnellinen, että hän ei koskaan vajonnut Samin pilkkaukseen, vaan he todella toteuttivat sen yhdessä, ja nyt se on täynnä kuvia, heidän yhteisestä elämästään.
Nea säpsähtää kolahdukseen. "SAMI?", hän huutaa tottumuksesta, mutta ymmärtää lisätä huutoonsa toivoa. Hän nousee sängystä ja poistuu varovasti makuuhuoneesta, etsii kolahduksen äänenlähdettä ja jatkaa eteiseen. Talo on täysin tyhjä. Vain hän ja masuvauva, sekä postiluukusta juuri sisään pudonnut Satakunnan Kansa. Nea huokaisee hiljaa ja vaipuu taas toivottomaan tilaansa. Sami ei tule enää kotiin. Hänen on pärjättävä yksin, heidän yhteisen vauvan kanssa. Ajatus tuntuu Neasta hirveältä. Vauva on toivottu, maailman ihanin lahja, mutta se, että vauva ei saa koskaan tietää millainen isä hänellä olisi ollut, on hyväksymätöntä.
"Onneksi olkoon, olette täysin terveen pojan äiti", kätilö onnittelee ja ojentaa vaaleanpunaisen ja limaisen vauvan Nean syliin. Nean posket kostuvat ylhäältä vuotavista kyynelistä, kun hän sulkee rääkyvän pojan kainaloonsa. Pieni poika katsoo häntä silmiin ja haukottelee. Hän tuntee kuinka suuri tyhjyys hänen sydämestään täyttyy lähes täysin. Hän haistaa vastasyntyneen tuoksun ja tunnistaa tuoksusta puhtaan rakkauden. "Samuel, näytät aivan isältäsi. Hän oli maailman ihanin mies, joka olisi tehnyt mitä vain vuoksesi. Mutta älä huolehdi, kyllä me pärjäämme kahdestaan. Me pärjätään..."
creative blogg. monna.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
tiistai 14. joulukuuta 2010
7: Koditon.
"Mikä ny?"
"Eiku mulle vaan soitettiin äsken, meidän kämppä myytiin."
"Kiva..."
"Mut kuulemma niillä on joku hyvä sijottaja tiedossa, että ei kuulemma tarvis huolestua. Saa nähdä."
No, eihän siinä sitten taida mitään hätää olla. Tulee vain uusi vuokranantaja ja se siitä. Taas Monna murehtii ihan turhaan. Tietenkin se on vähän epävarma tilanne, varsinkin kun ei tiedä minkälainen ja kuinka tarkka se uusi vuokranantaja tulee olemaan. Kaikki järjestyy kuitenkin.
- - -
"Nonniin! Nyt siis tää meidän uus vuokranantaja haluu tehdä meidän kämpästä työsuhdeasunnon. JOO. 1200€ KUUKAUDESSA! Tai no. Meille kuulemma vois laskea hintaa 1050 euroon ku oltais siellä jo valmiina. Että silleeen. Ei vissiiiiin makseta samasta kämpästä tuplavuokraa.."
"Oho! Miten niin voi tehdä?! Pitääks teijän siis lähteä koska pois?"
"No siis lainmukasesti meillä on kuulemma joka tapauksessa 6 kuukautta aikaa, eli tammikuun loppuun. Mut oon seurannu kyllä noita markkinoita, ei kauheesti oo valikoimaa, varsinkaan tälleen syksyllä."
"Mä etin teille jonkun megahienon kämpän!"
Googlen ja Porin kaikkien vuokra-asuntovälityssivut selattua muutamia kohteita löyty. Oon varmaan lähettänyt Monnalle nyt joku 20 linkkiä asunnoista. Mikään ei oikein kelpaa. Se nykynen on kyllä niin kiva kämppä et vaikeetahan on siitä luopua ja ajatellakaan uusia kämppiä, kun mikään ei voi olla sitä parempi. Äh. No, mä kyllä löydän hyvän kämpän niille. Astianpesukone ja sauna, eikä keskustassa. Oiskohan vielä semmosia vaihtoehtoja et nää kaikki olis samassa paketissa?
- - -
Aikaa vaan kuluu eikä mitään Monna oo löytänyt. Se on vaan ihan masis, kun menettää ton täydellisen kämpän. Mäpäs piristän sitä näillä tsemppilapuilla!
Pian Monnan tietokoneen näytön reunat on täynnä kymmeniä post-it -lappuja, joissa on pieniä piristeitä. 'Don't worry, be happy! :)', 'Monna is the best!' ja piirros Paavosta.
Noin, piristyhän se.
- - -
"Ei muuten mutta kun toi on paras mahdollinen kerrostaloasunto mitä on, nyt sit pitää vaan löytää jotain parempaa. Tähdätään rivitaloon. Aikakin alkaa vaan loppua. Haluun ehdottomasti jouluks uuteen kotiin. Eli viimeistään lokakuussa se uus koti pitäis löytyä, koska sillon se pitää irtisanoa joulukuuks."
- - -
Facebook-chat huutaa. Monnahan se siellä. Jee! Ne on löytänyt jonkun kivan kämpän, rivariasunnon. Ihanaa. Ei tartte enää murehtia sen kodittomuutta. Koska ainakin facebook-statusten perusteella se oli sen mielessä kaiken tän ajan. Kivoja kämppiähän oli yleisesti tarjolla, mutta tietenkin kun se on tehny ittensä kanssa sen sopimuksen, että jos kerran jää opiskelemaan Poriin, ei tartte tinkiä yhtään asumisesta. Niinhän se on, asuminen Porissa on edullista, joten miks ei ottais sitä kivointa mitä opintotuilla saa.
Oi, ja vielä joulukuun aluks muutto. Kyllä Joulu-Monna nyt voi iloita.
________________________________________________________________
Joo, en keksinyt oikein mun mielen kuohuja. Facebook keksi. Koko syksyn mun mieli näköjään kuohus tästä, joten kirjotin siitä paremman puutteessa :D
"Eiku mulle vaan soitettiin äsken, meidän kämppä myytiin."
"Kiva..."
"Mut kuulemma niillä on joku hyvä sijottaja tiedossa, että ei kuulemma tarvis huolestua. Saa nähdä."
No, eihän siinä sitten taida mitään hätää olla. Tulee vain uusi vuokranantaja ja se siitä. Taas Monna murehtii ihan turhaan. Tietenkin se on vähän epävarma tilanne, varsinkin kun ei tiedä minkälainen ja kuinka tarkka se uusi vuokranantaja tulee olemaan. Kaikki järjestyy kuitenkin.
- - -
"Nonniin! Nyt siis tää meidän uus vuokranantaja haluu tehdä meidän kämpästä työsuhdeasunnon. JOO. 1200€ KUUKAUDESSA! Tai no. Meille kuulemma vois laskea hintaa 1050 euroon ku oltais siellä jo valmiina. Että silleeen. Ei vissiiiiin makseta samasta kämpästä tuplavuokraa.."
"Oho! Miten niin voi tehdä?! Pitääks teijän siis lähteä koska pois?"
"No siis lainmukasesti meillä on kuulemma joka tapauksessa 6 kuukautta aikaa, eli tammikuun loppuun. Mut oon seurannu kyllä noita markkinoita, ei kauheesti oo valikoimaa, varsinkaan tälleen syksyllä."
"Mä etin teille jonkun megahienon kämpän!"
Googlen ja Porin kaikkien vuokra-asuntovälityssivut selattua muutamia kohteita löyty. Oon varmaan lähettänyt Monnalle nyt joku 20 linkkiä asunnoista. Mikään ei oikein kelpaa. Se nykynen on kyllä niin kiva kämppä et vaikeetahan on siitä luopua ja ajatellakaan uusia kämppiä, kun mikään ei voi olla sitä parempi. Äh. No, mä kyllä löydän hyvän kämpän niille. Astianpesukone ja sauna, eikä keskustassa. Oiskohan vielä semmosia vaihtoehtoja et nää kaikki olis samassa paketissa?
- - -
Aikaa vaan kuluu eikä mitään Monna oo löytänyt. Se on vaan ihan masis, kun menettää ton täydellisen kämpän. Mäpäs piristän sitä näillä tsemppilapuilla!
Pian Monnan tietokoneen näytön reunat on täynnä kymmeniä post-it -lappuja, joissa on pieniä piristeitä. 'Don't worry, be happy! :)', 'Monna is the best!' ja piirros Paavosta.
Noin, piristyhän se.
- - -
"Ei muuten mutta kun toi on paras mahdollinen kerrostaloasunto mitä on, nyt sit pitää vaan löytää jotain parempaa. Tähdätään rivitaloon. Aikakin alkaa vaan loppua. Haluun ehdottomasti jouluks uuteen kotiin. Eli viimeistään lokakuussa se uus koti pitäis löytyä, koska sillon se pitää irtisanoa joulukuuks."
- - -
Facebook-chat huutaa. Monnahan se siellä. Jee! Ne on löytänyt jonkun kivan kämpän, rivariasunnon. Ihanaa. Ei tartte enää murehtia sen kodittomuutta. Koska ainakin facebook-statusten perusteella se oli sen mielessä kaiken tän ajan. Kivoja kämppiähän oli yleisesti tarjolla, mutta tietenkin kun se on tehny ittensä kanssa sen sopimuksen, että jos kerran jää opiskelemaan Poriin, ei tartte tinkiä yhtään asumisesta. Niinhän se on, asuminen Porissa on edullista, joten miks ei ottais sitä kivointa mitä opintotuilla saa.
Oi, ja vielä joulukuun aluks muutto. Kyllä Joulu-Monna nyt voi iloita.
________________________________________________________________
Joo, en keksinyt oikein mun mielen kuohuja. Facebook keksi. Koko syksyn mun mieli näköjään kuohus tästä, joten kirjotin siitä paremman puutteessa :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)